#10 ilonaiheita

Syksy saapuu.

On syyskuu, joten on aika hyvästellä tuo lempeä ja lämmin kesä. Helteinenkin jopa. Hyvästit ovat vaikeat, vaihtaa tuo ilon aika synkkenevään syksyyn.

Aurinko luo viimeisiä kultaisia säteitään ulkona, lankeaa hiljalleen kellastuville lehdille, viilentää päivän illaksi. 

Keskeneräinen kirja odottaa yöpöydällä lukijaansa. Ulkona joku on lenkillä. On hiljainen ilta, rauhallinen hetki. Aikaa rauhoittua. Antaa itselleen aikaa. Vain olla.

 Hyvää alkanutta syyskuuta!

 tähän viikkoon on mahtunut joitakin ilonaiheita, niin pienempiä kuin suurempiakin. kuten.

näin mun kaveriporukan yliopistolla. 

juttelin ystävän kanssa ruokalassa kolme tuntia. 

kastelin mun kolme pientä kukkaa. 

aloitin katsomaan gossip girlia. 

istuin puun alla sateensuojassa. 

nauroin sydämeni kyllyydestä. 

tein hyvää ruokaa. 

löysin yliopiston kirjastosta sen kirjan, mitä sinne menin etsimäänkin. 

ilahdutin ystäviä somen välityksellä.

kuulin ystävän kauniit sanat avopuolisostaan.

sain opiskelujuttuja selvennettyä.

hymyilin.

katselin vaaleanpunasävytteistä taivasta.

odotan innolla loppuvuotta, mitä se tuokaan tullessaan!

onnellisia hetkiä toivottaen,
sara

#9 kymmenen asiaa, jotka olen oppinut viimeisen vuoden aikana

Haluaisin tavallaan purkaa fiiliksiä enemmänkin liittyen ensimmäiseen lukuvuoteeni yliopiston opiskelijana. Olihan se mielenkiintoinen, stressaava ja uuden täyttämä vuosi. Tavallaan taas haluaisi suunnata vain katseen kohti horisonttia ja unohtaa nuo kiireet ja mietteet, jotka täyttivät niin vuorokauden tunnit kuin päänkin. Mieleen tulee kuitenkin asioita, jotka tuli opittua tuon vuoden aikana - toiset helposti, toiset kantapään kautta.

Ensimmäisenä korostui, kuinka tärkeä oma hyvinvointi oikeesti onkaan. Henkisesti raskaina aikoina pitää muistaa pitää taukoja, hengähtää ja antaa itsensä vain olla. Ei koko ajan pidä jaksaa painaa eteenpäin, takoa kun rauta on kuumaa.

  
Toisena mä opin, että maailma ei pääty epäonnistumisiin. Jonkin verran perfektionististin vikaa omaavana en oo koskaan ajatellut, että mitä sitten, jos ei pääse läpi ja hommat meneekin puihin. Onhan sitä vitsailtu monesti etenkin lukiossa "saa nähdä menikö läpi" tai "oli kyllä tosi vaikee koe, en osannu mitään" - nyt kuitenkin oli ensimmäisen kerran lähellä tai edes edessä tilanne, kun en oikeasti osannut käytännössä mitään. Näin kävi itse asiassa kahden tentin kanssa tänä keväänä, jotka sitten uusin kirkkaasti läpi - ja yhden tentin korotinkin kolmen arvosanan verran. 
Olen sitä toitottanut muille, että ei se määritä ihmistä onnistuuko vai ei jossain asiassa, ei se kerro ihmisarvon määrää. Ja nyt ensimmäisen kerran jouduin itse kokemaan sen, kun asiat ei todellakaan mene kuin oli tarkoitus ja joudunkin itse ajattelemaan, etten ole totaalisesti paska ihminen. En vaan ollut valmistautunut tarpeeksi ja tarvitsin paljon enemmän harjoittelua oppiakseni asiat.

Kolmantena : pienetkin asiat on tärkeitä. Yksittäiset ystävän sanat, oven avaaminen kaupasta ostoksia kantavalle naapurille, bussikuskin tervehtiminen. Ehkä ilmiselviä asioita, mutta kuinka ihmeellistä, että pienilläkin teoilla voi vaikuttaa ympäristöönsä niin positiivisessa kuin negatiivisessa valossa.

 

  
Neljäs asia. Ei vielä tarvitse tietää, missä haluaa olla viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Mä olen kuitenkin vielä yhdeksäntoista, en siis missään nimessä valmis, mulla on elämä kokonaan edessä. Luulen kuitenkin tietäväni, missä olen vuoden kuluttua: lopettanut juuri toisen vuoden venäjän opintoja, asun yksiössä, harrastan taas tanssia, oli se sitten balettia tai jotain muuta, suhtaudun tulevaisuuteen positiivisemmin ja avarammin kuin tällä hetkellä. Oli sitten mitä tahansa edessä, en lannistu heti jo ajatuksesta, ahdistu niin kovin, että kaipaan vain sängynpohjalle peiton alle.

Viidentenä - mihinkään ei ole kiire valmiissa maailmassa. Olen kuullut sanonnan niin monesti aiemmin, mutta nyt se klikkasi tässä lähipäivinä kuultuani asiakkaalta kyseisen lausahduksen kun pahoittelin jotakin niin pientä asiaa kuin vasta kiehumassa olevaa kahvia tai jäätelöpalloa, joka ei tahtonut ottaa haluttua muotoa. Mihin ihmeessä meillä ihmisillä on periaatteessakaan kiire? Tämä toki liittyy jollain tapaa tuohon neljänteen oppiin, koska miksi pitäisikään kiirehtiä luodessaan suunnitelmia omalle elämälleen. Hetkessä eläminen on onni ja siunaus, joka pitäisi käyttää hyväkseen. Stressin määräkin varmasti vähenisi, jos osaisi ajatella vain päivä kerrallaan.

  
Kuudes asia. Mä en pysty vaikuttamaan muiden ihmisten rajoihin, pelkästään omiini. En pysty päättämään muiden puolesta, en saamaan pitämään lupauksia, jos he eivät niitä itse halua toteuttaa. En välttämättä pysty millään tapaa edes vaikuttamaan muihin, vaikka kuinka yritän apuni ojentaa heille. Pitää vaan yrittää niellä ärtymys, kun joistakin asioista ei tunnu tulevan mitään ja jatkaa eteenpäin. 

Seitsemäntenä - mä riitän juuri sellaisena kuin olen. Mun ei tarvitse miellyttää ketään muuta kuin itseäni, oli sitten ulkonäöstä tai vaikka persoonasta kyse. Oman kehon ja mielen kanssa pikkuhiljaa sitä ollaan enemmän sujut, vaikka tietysti joskus on huonojakin päiviä. Jos muutoksia haluaa tehdä, pitää ne tehdä omasta aloitteesta, ei siksi, että jonkun muun mielestä mussa on jotain vikaa. 

  
Kahdeksantena tuli opittua, että muutos lähtee aina itsestä. Jos tuntuu, että lähipiiri on hirvittävän synkkä ja negatiivisuutta lisäävä, ei se muutu ainakaan sillä, että synkistelee mukana. Liittyy oppiin numero seitsemän, että turha muuttua muiden vuoksi. Kaikki tutut tai kaverit eivät pysy välttämättä elämässä koko matkaa mukana, toisin kuin minä itse.

Yhdeksäs oppi on, että joskus pitää astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Osallistuin viime syksynä fuksiaisiin, vaikka meinasin jo jättää osallistumatta oman hermostuneisuuteni vuoksi - ja loppupeleissä mulla oli todella hauskaa siellä tutustumassa muihin fukseihin! Vähän samaan tapaan, kuten suostuin tämän kesän kesätyöpaikkaani, vaikkei se ollutkaan ihan mun kuvitelmien työpaikka, sellainen pikemminkin, jonka jättäisin huomiotta etsiessäni töitä. Ja voi, mitä olenkaan ehtinyt oppimaan jo näiden kolmen ensimmäisen viikon jälkeen, niin paljon uutta tietoa!

Kymmenen. Oli miten oli, life is worth living so live another day. Eletään tämä elämä, joka on aivan ainutlaatuinen, parhaalla itselle mahdollisella tavalla.
Sitäkin mä olen miettinyt viime aikoina, tuhlaanko kenties elämäni niin sanotusti turhiin asioihin kuten sarjojen katseluun luonnossa samoamisen sijaan, koulujuttuihin keskittymiseen uusien ystävien ja verkostoitumisen sijaan, netissä oleskeluun miltei minkä tahansa muun asian sijaan. Mutta tähän kohtaan sopii quote, joka on yllättävän osuva näihin mietteisiini: "the time you enjoyed wasting, is not wasted time". Muunmuassa noiden asioiden parissa olen kuitenkin saanut paljon vastinetta panostukselleni, joten kenties se aika ei ole kokonaan hukkaan heitettyä.

 
Herättääkö mikään näistä kymmenestä asiasta mietteitä teissä? Jos kyllä, kuulen mielelläni mietteitä ja jatkan keskustelua vaikka tämän postauksen kommenteissa :--)

- kiitos ja anteeksi, sara

& kuvat itseottamiani, joten ethän kopioi eteenpäin. kiitos.

#8 stressipäiväkirjat vol. 666

Ehkä blogin nimi pitäisi sittenkin olla "Stressipäiväkirjat Saran tapaan" - oon nimittäin varma, että miltei jokaisessa tänne kirjoittamassani tekstissä mainitaan vähintään kerran se stressi. Tälläkin kertaa jatketaan samalla teemalla, stressillä siis.

Luovana ihmisenä lienee jälleen kerran taitaa olla helpointa vain vuodattaa sitä ajatusten loppumatonta virtaa tänne, tavallaan kasvottomasti, tavallaan taas ei. Kaveritkin kun voivat löytää tiensä tänne.

Voin sen jo sanoa, että yliopisto on rankkaa ja erityisen stressaavaa. Ainakin näin minulle - saatan olla heikko yksilö, kun en selviä "helposta huuhaahumanismista", mutta sillä huutelulla ei ole minulle väliä. Vaan omalla hyvinvoinnilla ja jaksamisella.
Moni, etenkään nuoremmat ystävät, eivät tiedä millaista tämä on. Ja se sallittakoon, on vaikea kuvitella jotakin muuta kuin se oma elämäntilanne - etenkin, jos elämässä kuljetaan vielä peruskoulun taipaleella. Minun itseni on vain välillä tosi vaikea ymmärtää, että ne todella läheiset ystävätkään eivät ymmärrä, kuinka minulla tuntuu olevan välillä hyvinkin rajoitetusti muun muassa aikaa. Tunnen, että kiirettäni ja kurkkuani kuristavaa tunnetta vähätellään, kun sitä ei oikein ymmärretä. Onnea on kuitenkin saada tukea siitä huolimatta! Tuntee taas hetkeksi aikaa itsensä voittamattomaksi.
Eivätkä kyllä muissakaan korkeakouluissa opiskelevat ystävät tunnu ymmärtävän tätä, heillä kun tietysti on omat pääaineensa erilaisine tehtävineen - on helppo yrittää verrata venäjää johonkin matematiikkaan tai vaikkapa lääketieteelliseen, eikö?

Yliopistossa on paljon hyviä puolia, eikä se ole pelkästään hirvittävä työmaa. Kuitenkin huomaa selvästi suuremman työmäärän kuin ennen - tai ainakin sellaiselta se tuntuu, vaikka tavallaan aikaa onkin enemmän. Paradoksaalista. Luentoja ei välttämättä ole joka päivä, eivätkä ne useimmiten olekaan aamukahdeksasta iltapäiväneljään asti ulottuvia, kuten koulupäivät peruskoulun lopussa taikka lukiossa. Ja onhan sitä totuttu jo lukemaan kurssikirjoja kokeisiin aikaisemmin.

 

Ehkä sekin vaikuttaa, kun kaiken kouluun liittyvän häslingin ohella pitäisi ehtiä hoitamaan kotia ja siivoamaan. Entä mihin väliin sitä enää ehtii änkemään vapaa-ajan ja rentoutumisen, palautumisen muista kiireistä?
Se onkin vähän vaikeampi rasti.

Olen yrittänyt kovasti to do listien avulla saada työmäärää hajautettua sekä itseäni niskasta kiinni ottaen väkertänyt illan viimeisinä tunteina ties minkälaisia palautettavia tekstejä, monisteita ja valmistautunut seuraaville luennoille. Olisi kiva tehdä hommat heti koulusta tultuaan, syödä ja mahdolliset tiskit tiskata - ei sitten tarvitsisi illalla vaivautua. Valitettavasti se pikemminkin jää toiveajatteluksi, kuin toteutuu oikeasti. Luentojen jälkeen yleensä on kamala nälkä ja väsyttää. Harvoin ehtii tekemään hommat oikeasti suunnitellun aikataulun mukaan.

Vapaa-aikaa olen yrittänyt järjestää nyt vuoden 2018 puolella enemmän kuin vuoden 2017 syksyllä. Olen ehtinyt katsomaan muutamaa sarjaa, lukemaan yhden kirjankin - mutta silti stressi ei ota taantuakseen. Ja työmäärä tuntuu luhistavan alleen. Ajoittain.

Onneksi tulee talviloma, jolla saa toki koulujuttuja työstää jälleen kerran, mutta toivottavasti myös rentoutua perheen parissa. Ja hengittää välillä, ilman, että kiire ja stressi hukuttavat alleen ahdistuksen myötä.

Vinkkejä stressin lieventämiseen otan mielelläni vastaan! ihan mitä vaan, alan olemaan pikkuhiljaa jo epätoivoinen.

- sara

ps. kuvat on creative commons -lisenssin omaavia, joita saa jakaa eteenpäin, eivät siis omiani!
kuva 1 kuva 2 kuva 3

#7 edessä siintää taivaanranta ja tulevaisuus

Hei!

Olen huomannut, että tästä blogista on tullut kuin julkinen, henkilökohtainen, päiväkirja. Pohdiskelen mielelläni pyöriviä juttuja, kerron mietteistäni ja elämän uusista poluista. Se onkin kai ollut se ideani koko blogin pohjalla. Matkaan omalla polullani ja kerron havainnoistani. Tai jotakin sellaista.

Viimeksi kirjoittelin postausta maalis-huhtikuussa, mutten loppujen lopuksi julkaissut sitä. En tiedä, mikä päätökseeni johti. Siinä kirjoittelin, kuinka kevät oli ollut jännä ja täynnä kaikenlaista. Juuri olin selvinnyt penkkareista, yo-kokeista ja yhteishauista. Jännitin kevään ylioppilaskokeiden tuloksia ja järjestelin yo-juhliani tuskaillen samanaikaisesti kesätöiden saamisesta. Nyt se kaikki tuntuu aika kaukaiselta, kun ollaan jo syksyn puolella ja kaikki järjestyi kuin järjestyikin.

"Jännä kevät tässä ollut, ja vielä ei olla kesäänkään kallistumassa. Ensin oli ne penkkarit, yo-kokeet, yhteishaku ja vielä sitten valkolakin päähän painaminen ja lukion paketoiminen lopullisesti. Hurjaa, että kohta sitä on taas uudessa vaiheessa elämäänsä ja vanha polku muuttuu uudeksi. Vaikkei tie yliopistoon vielä nyt aukeaisikaan, niin on silti uuden ajan alku - en enää ole sama napero, joka lukion ovista sisälle astui aivan pihalla kuin lumiukko. Uskallan väittää, että jonkin verran sitä tässä on kolmen vuoden aikana älliä kasaantunut päähän ja jonkinlaista kasvuakin."

Todellakin kaikki kääntyy parhain päin, usko pois vain!

Sain kesätyöpaikan koko kesäksi, joten sain kaivattua työkokemusta vihdoin. Sain hyvät tulokset kevään ylioppilaskirjoituksista - kirjoitin tällaisen rivin nyt: E, E, M, M, M. Selvisin kaikista kolmista pääsykokeistani. Sain järjestettyä perheen ja tuttujen avustuksella ihanat ylioppilasjuhlat. Valmistuin lukiosta vihdoin. Ja ennen kaikkea sain yliopistoon paikan ensimmäisellä yrittämällä, ensimmäiseen hakukohteeseeni. Hurjaa!

Nyt kaikki on tavallaan hyvin. Edessä tietysti omanlaisensa ja aivan ihkauusi polku, onhan korkeakoulumaailma uusi ja erilainen kokemus! Ja yliopiston vuoksi tulen muuttamaan pois kotipaikkakunnaltani, jonka jälkeen asun yksin (soluasunnossa tosin) ensimmäistä kertaa elämässäni. Kieltämättä pienet kuumotukset tässä :-D
Eniten tietysti harmittaa, kun joutuu sanomaan lukioystäville heit. Tietysti me tullaan näkemään taas, kun kaikki tulevat lomille kotikaupunkiin tai sitten voihan sitä toisen opiskelupaikkakunnallakin käväistä. Ikävä tulee olemaan järkyttävä, kun vihdoin lähdön hetki koittaa.

Taivaanranta kuitenkin siintää edessä kirkkaana kuten tulevaisuuskin. Toivottakaa mulle onnea tälle viiden vuoden matkalle venäjän kielen parissa!

- Sara

ps. kuvitus peräisin puhelimestani, snapchatin kautta räpsittyjä otoksia!

#6 i am alive

 hei!

 

Minä täällä taas! Onko kukaan ehtinyt ikävöimään? (epäilen..)
Stressiä taas pukkaa, mitäpä muutakaan. Tuntuu, että missään vaiheessa ei voi oikeesti rentoutua ja antaa ittensä vaan olla. Koko ajan on joku asia, joka pitää hoitaa ja valvottaa keskellä yötäkin. Yo-kirjoitukset on ihan nurkan takana, niitä sitten seuraa pääsykokeisiin valmistautuminen - kunhan ensin tekee yhteishaut.

Jännittää. Mitä jos tekeekin väärän päätöksen? Mulla on alustava suunnitelma jo, tietynlainen haave on muodostunut päässä. Jos vaikka yrittäisi ainakin hakea lukemaan kieliä pääaineena. Kääntäminen ja tulkkipuoli kiinnostais erityisen paljon!

Nyt eletään kieltämättä todella mielenkiintoisia aikoja! Tässä oon vuoden alun jälkeen jo ehtinyt tehdä vaikka ja mitä - venäjän ryhmän kanssa käytiin tammikuun puolivälissä kääntymässä Pietarissa. Eremitaasiin rakastuin ihan totaalisesti, ihana paikka <3 myös seura oli mitä mainiointa. Ihanaa oli päästä käyttämään omia venäjän taitoja jopa melkeinpä viiden vuoden ajalta :-)

takana on myös osa yo-kokeista - kuuntelut sekä äidinkielen tekstitaidon koe. myös penkkarit ovat takana sekä abiristeily! jälkimmäinen oli varsinkin ihan mahtava kokemus, Tukholmassa oli hauska käydä seikkailemassa ystävien kanssa, jäi ihan mahtavia muistoja muutenkin koko reissusta. Östermalmin lähistöllä oli ihana kauppakeskus - sieltä sai taivaallisia suklaamuffinsseja ja Akateeminen kirjakauppa oli myös upea :-3
ennen reissua kyllä jännitti koko juttu, että saako edes nukuttua, mutta aivan mainiosti, haha. 

minne sitten maaliskuussa? vuosi 2017 näyttää hyvältä, kun kaksi ulkomaanreissua jo ehtinyt tekemään :-D 

mukaan heittelen tähän joitakin itseottamia kuviani Pietarista (erityisesti nähtävyyksistä haha)! 
- Sara 

 

# 5 Welcome 2017

Hei taas!

Vuoden vaihtumista juhlittiin viime yönä. Nyt on siis aika toivottaa vuosi 2017 tervetulleeksi ja kertoilla jotakin edellisestä vuodesta ja sen muistoista. Tein viime vuonnakin samantapaisen postauksen, aiheena oli vuoden 2015 purkaminen.

Vuosi 2016. Huh, mitä tästä voikaan sanoa? Mukaan mahtui aika paljon kaikenlaista, kuten NY Vuosi yrittäjänä-projekti, wanhojen tanssit, viimeiset kurssit neljännessä ja viidennessä jaksossa (niitä kun tänä vuonna ei ole ollenkaan), ystävien valmistumista niin keväällä kuin syksylläkin ylioppilaaksi, isostoimintaa, ylioppilaskirjoituksiin valmistautumista, niistä ahdistumista ja varsinaiset kokeetkin. Sitten oli myös terveydentilasta huolehtimista, stressaamista (paljon sitä!), 18-vuotis syntymäpäivä, ystävien tupareita, ajokortin hankkiminen, kesällä ensimmäinen ulkomaanmatka ilman vanhempia (edellisessä postauksessa mainitsemani reissu Pohjois-Norjaan) sekä ensimmäinen tenttikurssinikin. Vuosi oli tapahtumarikas ennen kaikkea. Ja nyt ei huomioida edes fandomieni tapahtumia, haha.

Mitä mä sitten opin tämän vuoden aikana?
Opin ainakin itsenäisemmäksi. Että mä en tarvi koko ajan vanhempia pitämään kädestä kiinni vaan selviän itsekin. Esimerkiksi tuo reissu ystävien kanssa oli hyvä osoittamaan sitä - kyllä mä osaan matkustaakin ilman äidin ja isän tuomaa turvaa. Opin, että vaikeistakin jutuista voi selvitä, kuten ajokortin hankkiminen ja ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset. Toki, kaikki ei mennyt ihan putkeen, mutta on ne kuitenkin nyt jo takanapäin vaikka pelkäsinkin tuleeko niistä yhtikäs mitään! Opin, että pitäisi osata keskittyä paremmin siihen nykyhetkeen ja vain rentoutua. Se on mulle ollut aina todella vaikeaa, koska tykkään suunnitella asiat etukäteen ja näin poispäin. Spontaanius on ehdottomasti haaste. Oon huomannut vuoden 2016 aikana, että helposti alan ns yliajattelemaan ja en osaa rentoutua sen vuoksi. Opin, että koskaan ei ole yksin. Aina on joku, joka välittää ja voi halata fyysisesti tai ihan vain ajatuksenakin antaa halin. Se on ehkä yksi tärkeimmistä opeista, jonka aion kantaa mukanani seuraavaan vuoteenkin.

Miten kävi edellisen vuoden uudenvuodenlupausten?
Sanotaanko, että aika kehnosti, jälleen kerran (hups). En oikeastaan oppinut rentoutumaan, kuten halusin. Tiedostan nyt kuitenkin tarpeen entistä paremmin. Sanoisin, että en myöskään saanut parempia numeroita koulussa kuin aikaisemmin tai oppinut baletinkaan suhteen mitään uutta ja haastavaa. Tunnen junnaavani paikallani, en kehity. Ruoanlaittamisen suhteen on kuitenkin ehkä jonkinlaista kehittymistä havaittavissa. Nyt osaan munakkaan lisäksi tehdä lasagnea, makaronilaatikkoa, lihapullatkin oon jo taitanut aikaisemmin. Okei, ehken mä oppinut kamalasti laittamaan uusia ruokia, mutta osaan ehkä paremmin arvostaa erilaisia ruokia! Leivonnaisten suhteen oon kuitenkin kehittynyt; suklaakeksit on tämän vuoden keksintö kuten myös suklaapannukakku - myös popcorn-kakku onnistuu entiseen tapaan. Ja osaan mä nyt tehdä ihan kelvollista tiikerikakkuakin, jipii.

Vuoden 2016 kohokohtia?
Mun on todella vaikea sanoa minkäänlaisia kohokohtia, tuntuu nimittäin siltä, että vuosi 2016 oli päällisin puolin vaan kamala. Kohokohdiksi voisin kuitenkin nimetä nämä ihanat ja ikimuistoiset wanhojen tanssit (♥), reissun ystävien kanssa sekä uusiin ja vanhoihin ihmisiin tutustumisen. Oon omasta mielestäni saanut huisisti uusia hyviä tyyppejä mun elämään ja oon siitä oikein tyytyväinen. Samalla koen myös lähentyneeni niitä "vanhojakin", jotka on olleet mun elämässä muutamia vuosia, lukioajan. Olen kiitollinen. Saan tuntea heidät paremmin ja se ehdottomasti on omalta osaltaan vaikuttanut mun vuoteen, elämään, positiivisesti. He ovat saaneet mut tajuamaan asioita uusilta kanteilta ja kertoneet, kuinka mäkin olen tärkeä, kykeneväinen moneen asiaan jne. Mulla on tukea. ♥

Mitä on vuodelta 2017 odotettavissa? Entä millaisia uudenvuodenlupauksia sille on luvassa?
Tänä vuonna (jotenkin koko ajan mielessään korjaa, että ensi vuonna, huh) on edessä ainakin koulun kanssa tehtävä Pietarin matka. Jännittää todella paljon, mutta samaan aikaan odotan innolla. Pääsen ihan kohta näkemään upeita nähtävyyksiä sekä kuulemaan venäjän kieltä pari päivää jatkuvalla syötöllä, ihanaa! En malta kyllä odottaa, hih. Sen lisäksi edessä on penkkarit, joihin liittyy pukustressi, sekä ylioppilaskirjoitukset. Jos hyvin käy, niin omia valmistujaisjuhliakin pääsee viettämään kesäkuun alussa. Parhaimmassa tapauksessa pääsen ensi syksynä aloittamaan opiskelut yliopistossa (pitäkää mulle peukkuja kunhan ensin päätän edes mihin haen!). Elämäntilanne tulee vaihtumaan vuoden 2017 aikana ja saa taas kerran ihkauusia kokemuksia. Pelottaahan se tietty, miten ystävyyssuhteiden käy. Mitä jos jääkin yksin?
Tekisi mieli sanoa, ettei aio luvata yhtikäs mitään uudeksivuodeksi, mutta onhan se kai sitten vähän pakkokin. Voisin kyllä luvata sen verran, että ensinnäkin vähennän yltynyttä kiroiluani. Sitten aion keskittyä oman hyvinvoinnin edistämiseen, omasta itsestä huolehtimiseen. Ennen kaikkea, rentoutumiseen sekä nykyhetkeen keskittymiseen. Katsotaan, josko tänä vuonna se onnistuisi sitten paremmin!

Hyvää uuttavuotta teille kaikille!
- Sara

(kuvat vuodelta 2015, ihan vain kuvituskuvina parempien puutteessa :--D)

# 4 Miksi blogi aina jää?

Moikka!

En ole taaskaan käyttänyt blogia useampaan kuukauteen. On se kyllä niin hassua, että haluaa blogia ylläpitää, muttei saa tekstiä sinne tuotettua, eikö vain? Pitkään haaveilin blogin ylläpitämisestä ja noh, kolme postausta olen ehtinyt saada, vaikka reilun vuoden blogi on ollut bloggerissa :--D kertoo ehkä jotakin blogin pitäjästäkin..

Haluaisin käsitellä joitakin tiettyjä aiheita, mutta tuntuu, ettei ikinä vain ehdi kirjoittamaan. Kyllä, ikinä - en yhtään ymmärrä, miten elämä on nykyään niin äärimmäisen hektistä, ettei ole aikaa istahtaa koneen ääreen ja antaa vain sormien lentää näppäimistöllä.. Tai ettei muka ole aikaa naputella jonkinlaisia kuulumisia tai ajatuksia, kun vilkaisee sähköpostejakaan.

Viimeksi kirjoittelin kesällä, joten tässä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä! Ensinnäkin hehkutan, että terveydentila on muuttunut verrattuna kesäkuiseen tilanteeseen, onneksi vain parempaan! Sen lisäksi olen ollut töissä, rippileirillä, kuten jossakin aiemmassakin postauksessa hieman mainitsin. Kävin myös ystävieni kanssa reissussa, Norjan Nordkapp tuli tsekattua - ja oli kyllä ihan älyttömät maisemat, niin kaunista, että kannattaa ihmeessä käydä tsekkaamassa jos tulee mahdollisuus! ♥ muutoinkin tuo matka oli ihana kokemus, opin paljon, näin upeita maisemia, sain viettää aikaa mitä mainioimmassa seurassa.. Aah, ehdottomasti yksi parhaimpia matkoja, jolla olen koskaan ehtinyt ollakaan. Kuviakin voisin yrittää päivittää, kunhan tulee tutkittua lisää kameran otoksia (liikkuvasta autosta kuvien napsiminen epäonnistui vähän, haha).

Näiden asioiden lisäksi olen tan tan taa - ABITURIENTTI! kauhukuvat silmissä vilistäen, samalla innokkaasti tuli aloitettua tämä vuosi ja huh huh kiirettä on kyllä piisannut vaikka ja kuinka.. Ensimmäisessä jaksossa itelläni on jopa kuusi kurssia ja kahdet kirjoitukset painaa päälle, niin tuntuu, ettei vapaa-ajalle oikein jää sopivaa rakoa, eikä myöskään ystäville.. (onneksi suurinta osaa kuitenkin tapaa koulussa niin välitunneilla kuin myös hyppytuntienkin merkeissä, niin ei ikävä ylly liian kovasti, hih). Muuten ei abivuosi tunnu oudolta tai muuta, mutta kun on abihuppari päällä ja sitten puhe kääntyy aina ylioppilaskirjoituksiin, jotka kulman takana odottavat. (tosin tänään ne periaatteessa jo alkoivat, koska pitkien kielten ylioppilaskuuntelut, hyrr)

... ja nyt jatkan kirjoittamista, kun on joulukuu :-D tarkalleen ottaen 16. päivä. Tuntuu hassulta, että ihan kohta loppuu koulukin (tai no, alkaa lukuloma, eikä ihan kohta vaan ennemminkin helmikuussa. Siihen on kumminkin todella paljon vähemmän aikaa kuin viime kerralla kun kirjoitin blogiin!).

Ensimmäiset kirjoitukset on tosiaan selätetty, ranska sekä terveystieto. Tulokset eivät olleet ihan parhaimpia, mutta näillä mennään kuitenkin eteenpäin. Kohta (parempi nyt, kuin liian myöhään kuin kesällä taisi käydä..) pitäisi alkaa valmistautua seuraaviin yo-kokeisiin, seuraavaan koitokseen. Jännittää jotenkin äärettömän paljon, koska nyt edessä on se varsinainen näytönpaikka mm. äidinkielen ja englannin yo-kokeiden merkeissä. Samalla olis edessä myös ihkaensimmäinen sähköinen ylioppilaskoe ( a p u a ). Toivottavasti niistäkin sitten selvitään ajallaan, kunhan nyt ehtisi valmistautua vaan huolellisesti - ja eiköhän, onhan tässä jaksoa vaikka ja kuinka jäljellä + joululoma + lukuloma. Ämmät ja mahdollisesti eet, täältä tullaan! tai ainakin sinne suuntaan ollaan yrittämässä.

Tässä on myös ehtinyt tapahtua sellainen iloinen tapahtuma - täytin 18 vuotta. Ajokorttikin on jo taskussa, tuntuu hassulta. En miellä itseäni yhtään "oikeaksi aikuiseksi" - vaikka toki, olenkin vasta suhteellisen pienen hetken ehtinyt viettää täysi-ikäisenä. Ehkä olo vielä muuttuu, kun ikää kertyy lisää ja toivottavasti samalla myös sitä älyä sekä elämänkokemusta :-D

nyt ei oikein tule mieleen mitään kirjoitettavaa. ehkä sitten toivottavasti joskus joululomalla enemmän ? ainakin pitäisi olla näillä näkymin aikaa :'D
näin sopivasti kahdeksaa päivää etukäteen toivottelen teille kaikille lukijoilleni hyvät joulut. Nauttikaa ♥

- sarppa

( postaus on täysin tekstipainotteinen, sillä sopivaa kuvitusta ei just nyt oo löydettävissä. ei ihan innosta jakaa kesäisiä kuvia tänne talven keskelle D-: )